fbpx

Kuolleet Sielut 

Kuolleiden laulajien musiikkia elävänä Ranta-aitassa Porvoossa

31.8. lauantai kesän päättäjäiset, Best of Kuolleet Sielut
27.9. perjantai pääosassa Junnu Vainion ja Baddingin laulut

Soitto alkaa klo 21:00. Vapaa pääsy!

Ravintola Ranta-aitta panostaa myös elävään musiikkiin. Vappuaattona 30.4. starttasi ”Kuolleet sielut – kuolleiden laulajien musiikkia elävänä”, joka tekee kunniaa jo poisnukkuneille suomalaisille laulajille. Keskuudestamme aivan liian varhain lähteneiden lista on pitkä:  Kirka, Riki Sorsa, Aki Sirkesalo, Juice, Badding, Kari Tapio, Irwin, Topi Sorsakoski, Gösta Sundqvist, Juha Vainio, jne. Illan kuluessa esitetään jokaiselta mukaan valitulta laulajalta hitti tai vähemmän tunnettu kappale. Sen lisäksi nostetaan esille kaksi artistia, joiden tuotantoon syvennytään tarkemmin.

Kuolleet Sielut -Klubi

Idea klubiin, joka toimii nyt toista vuotta Helsingin Manalassa, syntyi Riki Sorsan muistokonsertin 10.5.2017 jälkeen. Klubin muusikoilta löytyy yhteistä työtaustaa Rikin ja muiden edesmenneiden laulajien kanssakanssa. Kuolleiden sielujen kitaristi, muusikko-tuottaja Ari ”Sune” Sunell johti Rikin Leirinuotio-orkesteria ja sävelsi, sovitti ja tuotti Sorsan kappaleita sekä toimi kapellimestarina Riki Sorsan muistokonsertissa Savoy-teatterissa.

Bändi

”Kuolleet sielut” -illoissa pianoa soittaa mm. H.A.R.P.:sta tuttu ja sekä Rikin että Kirkan kanssa kiertänyt ja levyttänyt Timo Pratskin. Iltojen laulajaksi valikoitui ääninäyttelijä-laulaja Pasi Ruohonen, jonka ääniala ja soundikirjo riittää tulkitsemaan erilaisia lauluja ja laulajia. Ruohonen soittaa myös loota-rumpua.

Iltojen aikana muistellaan kutakin valokeilassa olevaa artistia muutenkin eikä nostalgialta voi välttyä. Kesän 2019 kuluessa ennätetään vielä kunnioittamaan ja muistelemaan kaikkiaan kymmentä artistia viitenä eri iltana. Soitto soi aina 21.00 alkaen. 

31.8. lauantai kesän päättäjäiset, Best of Kuolleet Sielut
27.9. perjantai pääosassa Junnu Vainion ja Baddingin laulut

Soitto alkaa klo 21:00. Vapaa pääsy!

Etusivulle

Ruokalistamme

Varaa pöytä